"Suudelma - jos viatonkin - esiin nostaa voiman jonkin." -Juice Leskinen

Suudelma,
hyväily,
rakastelu.

"Ensisuudelma on jotain, mitä et ikinä unohda", sanotaan. Liekö se seksuaaleilla oikeastikin noin? Onko ensimmäinen kurkistus verhon raosta seksuaalisen kanssakäymisen maailmaan niin voimakas, että se painuu ikuisesti mielen syövereihin kutkuttavana, hymyilyttävänä muistona?

Itse en rehellisesti edes muista ensisuudelmaani - tiedän vain, ettei suutelu ole koskaan tuntunut oikeastaan miltään, ei hyvältä, eikä pahaltakaan. Pääkopastani puolestaan löytyy muisto, jossa valehtelen silloiselle parhaalle ystävälleni, kuinka mukavalta suudelma tuntui vain, koska niin kaikki odottavat tytön sanovan ensimmäisen suudelman saatuaan. Salaa sisimmässäni sitten ihmettelin pusuttelun jälkeen, mikseivät perhoset liidelleetkään alavatsassani ja miksi kokemus oli vain, noh... kosteat huulet liikkumassa vastakkain, ei mitään muuta.

Nyt kun muistelen ajassa taaksepäin, muistan löytäneeni loogisen selityksen tuntemusten puuttumiselle seuraavienkin poikien pusujen kohdalla: ensimmäinen suutelukumppanini oli varmastikin vain niin huono, että pilasi elämyksen minulta koko loppuelämäni ajaksi. - Aika rankka syytös, vai mitä? Nyt ajatus hymyilyttää, sillä eihän kukaan yksi ihminen (vaikka hänelle ei olisikaan siunaantunut lainkaan suutelijan lahjoja) voi mitenkään "tuhota" toisen kykyä nauttia suutelusta. Sitä paitsi tämä poika ei käsittääkseni edes todellisuudessa ole lainkaan huono suutelija - henkinen anteeksipyyntö on siis paikallaan hänen suuntaansa.
   Kyseessä oli tietenkin ensimmäinen vahvasti aseksuaalinen kokemus elämässäni, vaikken sitä silloin kyennytkään tiedostamaan.

Nykyään pusuttelu on mielestäni ihan mukavaa, sillä se on kätevä tapa osoittaa yhteenkuuluvuuta ja rakkautta. Suudelma on jotain, minkä avulla voin näyyttää, kenelle uskollisuuteni kuuluu ja kuka on minun mieheni.

A-tietoisuus on in

Ette uskokaan kuinka onnelliseksi tulin, kun luin tämän tekstin! Teksti kertoo siis siitä, minkä takia a-tietoisuus olisi tärkeää koko yhteiskunnan - ei siis vain meidän aseksuaalien - kannalta.
   On ihanaa huomata, että ihmiset ymmärtävät, ettei tämä seksillä kyllästetty yhteiskunta anna meille kunnolla tilaa hengittää. Lisäksi on raskasta aloittaa selittäminen aina täysin tyhjältä pohjalta.
   Mitäkö tarkoitan? Jos esimerkiksi ystäväsi kertoo sinulle olevansa lesbo, tiedät sinä suoraan, mitä kyseinen termi tarkoittaa. Reaktiosi on siis joko positiivinen tai negatiivinen sen pohjalta, millainen asennoitumisesi on lesboutta kohtaan.
   Meidän aseksuaalien tilanne on taas täysin eri. Jos kerromme ystävällemme olevamme aseksuaaleja yleisin reaktio on: "Mikä se sellainen on, mitä tuo oikein tarkoittaa?". Vaikka kuinka yrittäisimme selittää, että tämä on normaalia, eikä meissä ole mitään vikana, tämä on vain ominaisuus siinä missä silmien värikin, ja ei, emme me ole viallisia tai traumatisoituneita, emmekä myöskään yritä peittää homoutta toisella termillä, on henkilö usein kummastunut, järkyttynyt tai pahoillaan meidän puolestamme.
   Miksi pitäisi olla?
      Ei aseksuaalisuus ainakaan omasta mielestäni itsessään ole surkuteltava asia. Ongelmaksi koituvatkin tämän maailman normit, sillä ei kai kukaan nyt VOI olla haluamatta seksiä - sehän on kaikille niin luonnollinen asia! Ja suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä, että saat rauhassa syttyä kenestä tahansa - kunhan vain sytyt jostakin.

Hohhoijjaa...

Unapologetic ace

En häpeä puhua julkisella paikalla aseksuaalisuudestani, jos keskustelukumppani on sellainen, jolle olen syystä tai toisesta kertonut asiasta.
   Miksi häpeäisin?
      Eihän se ketään voi loukata, jos hän kuulee kaupungilla sanan 'aseksuaali' ohimennen?
         Ja mikäli jotakuta kiinnostaa salakuunnella keskusteluani, niin siitä vain: minussa ei ole mitään vikaa. Se on sama kuin juttelisi ystävän viimeisimmästä poikaystävästä - yhtä luonnollista.
            Se on kuitenkin osa minua.

Tätä häpeämättömyyden tunnetta helpotti paljon, kun tapasin jo jokin aika takaperin elämäni ensimmäistä kertaa ihan tosielämässä toisia aseksuaaleja sivustomme (aseksuaalit.net) välityksellä. Kävimme lasillisilla ja sen jälkeen syömässä pitäen hauskaa, tutustuen toisiimme ja jutellen avoimesti aseksuaalisuudesta. Oli helpottavaa huomata, että täällä koto-Suomessakin ihan toden totta on olemassa muitakin, jotka tuntevat samoin kuin minä.

Miksi kerron häpeämättömyydestäni nyt?
   Koska minua harmittaa eräs asia melko kovastikin.

Tutustuin kesätöissä rakennustyömaalla erääseen sähkömieheen, jonka kanssa tulin hyvin juttuun. Heitin hänen kanssaan itselleni normaalia härskiä läppää ja viihdyin hänen seurassaan. Tätä Mr. Sähköasentajaa näin kerran kahvittelun merkeissä ja hän on useastikin ehdotellut tuhmuuksia tekstaillessamme - vitsin varjolla tottakai.
   Kerran minulla sitten meni hermot ja laitoin viestiin, että olen aseksuaali ja että en sen takia edes harkitse seksiä ja etten muutenkaan voisi pettää poikaystävääni, vaikka olisinkin seksuaali. Pahoittelin myös mahdollista järkytystä. Hän on siis ensimmäinen ei-läheinen-ystäväni, jolle olen kertonut asiasta.
   Vastausviestissä hän väitti ettei tosissaan ollut mitään sanonut ja että kyllä hän vielä minulle halut laittaa päälle. Kun sanoin, että tuskinpa vain, Mr. Sähköasentaja kysyi, mitä sanoisin jos hän kuitenkin kokeilisi. Totesin, ettei hän saa tehdä niin, mihin hän vastasi kutsumalla minua tylsäksi. Pian tämän jälkeen hän lopetti tekstailun sanomalla menevänsä nukkumaan.

Ennen tätä olimme sopineet näkevämme seuraavan viikon perjantaina. Mr. Sähköasentajasta ei kuitenkaan kuulunut mitään koko päivänä ja laitoinkin lauantaina viestiä, jossa kyselin, oliko hän kenties unohtanut tapaamisemme.
   Vastausta ei ole vieläkään tullut.
      Tästä on jo kolme viikkoa.

Ovatko kaikki miehet tosiaan vain pillun perässä? Jopa varatut niinkuin kyseinen henkilö?
   Taisipa olla kuitenkin parempi, että hänen lieroutensa paljastui minulle tässä vaiheessa, eikä vasta myöhemmin...

*murinaa, ärinää ja tuohtumusta*

Kriisipellon niittämistä

Minusta on jo pitkään tuntunut, että joudun uhrautumaan enemmän parisuhteemme takia. Itkin tätä eilen poikaystävälleni ja hän tuntui ymmärtävän yskän melko hyvin.

Eniten minua on kai harmittanut se, että hänen hoitelussaan kestää aina NIIN PIRUN pitkään. Käsiä hapottaa ja leukaperiin koskee, eikä olla vielä lähelläkään loppua. Poikaystävääni taas harmittaa se, etten anna hänen tulla suuhuni (jossain se raja minunkin joustavuudellani menee!). Tämän kuultuani keskustelimme taas vähän ja päädyimme jonkinlaiseen ratkaisun poikaseen: hän hankkii kondomeja ja rupean ottamaan suihin vasta sen jälkeen kun hän on masturboinut jo jonkun aikaa, eli en joudu itse kuluttamaan voimiani siihen. Sitten kykenen (toivottavasti) hoitelemaan hänet loppuun asti, koska en joudu ottamaan spermaa suuhuni.
   - Hope this'll work!

Asiasta kukkaruukkuun:
Löysin aivan mahtavan blogin! :) Ace Comics! sisältää koottuja aseksuaalisuutta käsitteleviä sarjakuvia. Näistä rakastuin varsinkin näihin kettukuviin: kettukuva number one ja kettukuva number two. (En saanut kopioitua kuvia blogiini, lienee tekijänsuojaus tai jotain... Katsokaa linkkinä!)

Kriisipuuroa

Joinain päivinä tuntuu niin raskaalta olla aseksuaali.

Poikaystäväni kyllä noudattaa omaa puoltaan sopimuksesta (eli varaa minun näkemiselleni aikaa 3 kertaa viikossa), mutta se on aina samaa vanhaa kauraa: kahville tai jomman kumman luokse vötkyämään. Vaikka olenkin aseksuaali, onko väärin toivoa jotain extraa, hemmottelua? Että kohdeltaisiin kuin kukkaa kämmenellä?

"Minusta tuntuu pahalle, että olet aina äkäinen kun olet hoidellut minut."
Niinpä minä varmaan olen, koska minusta tuntuu niin epäreilulta, ettet sinä joudu ponnistelemaan  tämän parisuhteen eteen, vaikka minä rikon itseäni vastaan kerran viikossa. Että minä jatkan suihinottoa vaikka minua oksettaakin.
   Syvemmälle.
      Pidempään.
         "Olet sinä kyllä ihmeellinen nainen."
            Voi, kunpa minä olisinkin aivan surkea suihinotossa. Etpähän enää ainakaan haluaisi noin pitkiä sessioita.

Itkua.
Riitaa.
Kriisejä.

Tätäkö rakkaus oikein on?

Musiikkipornoa

Tulee niin typerä olo kun on kuunnellut jotain kappaletta jo monta vuotta ja tajuaa siitä vasta nyt jotain uutta. Juuri näin minulle kävi Juha Tapion kappaleen "En mitään en ketään" kanssa.

Laulussa lauletaan "...tai sängynpäägyn hellää narinaa". Olen aina ajatellut, että kyseinen lause tarkoittaa vanhaa sänkyä, joka narisee kylkeä käännettäessä. Sain kuitenkin tässä yksi päivä ahaa-elämyksen, että kyseinen viittaus taitaakin tarkoittaa seksiä. Huomaa, ettei seksi ole minulla mitenkään päällimmäisenä mielessä...

Haluan nostaa pinnalle erään toisenkin kappaleen: tämän vuoden kesäkumibiisin "Panisin".

Kappale ärsyttää minua, koska se on niin huono. Melodia, soinnutukset ja kappaleen rakenne on tuhat kertaa käytettyä tusinatavaraa ja sanat ovat yksinkertaiset, eivätkä millään tavalla merkittävän nerokkaat. Tytöillä on kyllä ihan hyvät äänet, mutta minkälaista sontaa ihmisille oikein kehdataan tarjota seksin ylikorostamisen varjolla? Mielestäni koko kappale on yksi iso vitsi.

Ylipäätänsä minusta tuntuu, että nykyään kaikki biletyskappaleet ovat täynnä seksiä ja sen ronskia esiintuomista. Miksi? Eikö nykyään enää osata tehdä menevää musiikkia mistään muusta kuin "ooh aah, fuck me, I wanna fuck you"-tyylisestä sanomasta?

Tämä kappale on huippua tanssimusaa, mutta rehellisesti - eikö nykyään lyriikoiden seksuaalisuudella ole mitään rajaa? Miettikää nyt vaikka Pitbullia.

"I've found the greatest love of all inside of me"

Rupean pikkuhiljaa olemaan kokonainen.

Poikaystäväni kanssa systeemi toimii ihan hyvin (jos nähdään 3 kertaa viikossa, hoitelen hänet kerran), vaikka se vaatiikin molemmilta kärsivällisyyttä. Hiljaa hyvä tulee...

Olen paljon onnellisempi nyt, kun saan vihdoin hyväksyä itseni tällaisena. Äitinikin tietää jo eikä ole moksiskaan asiasta.

Kehoitan siis kaikkia, olitte sitten keitä tahansa, hyväksymään itsenne ja oman kehonne sellaisena kuin se on, jos sitä ei voi kauheasti muuttaa: tämä elämä on kuitenkin ainoa, jonka vietätte tässä kehossa ja elämäntilanteessa - luultavasti jopa ainoa elämä, mikä teillä on.

Oppikaa rakastamaan itseänne.

Elämäni uhkapeli

Kohta pääsee tämä tyttö huutamaan: "BINGO!"

Ok, ei siinä oikeasti ole mitään hurraamisen aihetta, että vaikka olen kertonut aseksuaalisuudestani vasta muutamalle ihmiselle, on aseksuaalisuus-bingon ruutuja ruksittuna jo 9 kappaletta.

Aseksuaalisuus-bingon ideana on se, että ruudun saa aina raksittaa, kun joku henkilö, jolle on kertonut aseksuaalisuudestaan, reagoi ruudun mukaisella tavalla. Ei sanatarkasti, mutta idealtaan samoin. Ruuduissa on yleisimpiä typeriä reagoimistapoja, jotka kertovat tietämättömästä ja ennakkoluuloisesta asenteesta.

Klikkaa kuvaa saadaksesi sen suuremmaksi

Surkuhupaisaa on, että aseksuaalisuus-bingoja on jopa kaksin kappalein. Tämä taas kertoo siitä, etteivät ihmiset oikeasti ymmärrä aseksuaalisuutta ja tietävät siitä suorastaan hävyttömän vähän.

Kunpa, voi kunpa Suomeen saataisiin vihdoinkin perustettua se aseksuaaliyhdistys, niin meillekin saataisiin vihdoin ja viimein jotain näkyvyyttä ja ymmärrystä mediankin puolella.

"Sinä puhut paljon näin varhaiseksi aamuksi"

Uskomatonta, minulla taitaa olla nyt elämäni ensimmäinen online-ystävä! :) Olen siis rekisteröitynyt acebookkiin (aseksuaalisten deittailu- ja kaverihakupalsta) ja erään amerikkalaisen 19-vuotiaan pojan kanssa juttu luistaa vallan mukavasti. Hämmentävää mutta mukavaa: on ihanaa tietää, että on edes jollain tasolla joku toinenkin aseksuaali elämässäni.

Niin, se työpaikan kaveri ei luultavasti ole aseksuaali, koska hän ei ole kiinnittänyt sormukseeni mitään huomiota. Hän kyllä käyttää edelleen mustaa sormusta keskisormessaan. Oh well, on meillä muutenkin hauskaa töissä!

Mukavaa vapaapäivää olen muuten viettänyt, katsonut leffaa ja kuunnellut musiikkia. Elämä hymyilee jälleen.

Eräs lauantaifiiliksiin hyvin sopiva kappale yhdeltä lempibändiltäni.

Perhedraamaa

Poikaystäväni oli meillä yötä ja oli siis tosiaan sopimuksen mukainen "hänen iltansa". Noh, minä sitten siinä parhaani mukaan yritin suihkun lattialla häntä hoidella käsipelillä ja sulkea ajatuksistani pois sen, että vispaan siinä elävää penistä (ajatus kun ei minua ainakaan itseäni yhtään miellytä...). Halusin siis päästä tilanteesta mahd. nopeasti pois ilman, että jään murehtimaan sitä, ettei se oikeasti ole minulle kovin helppoa.

Ei siinä mitään, kaikki olisi mennyt hyvin tuolla tavalla. Olisin saanut hänet nopeasti tulemaan ja oltaisiin päästy pehkuihin.

Mutta hänpä oli siinä tarkkaillut minua ja heitti tällaisen kommentin:
"Minusta aika huvittavaa, että katselet ihan kaikkea muuta mahdollista, että tyyliin tuijottelet kattoa ilmeellä *istuisin vittu mieluummin vaikka kusiaispesässä kuin olisin tässä*. Tyyliin viheltelet siinä samalla *en minä tässä mitään tee, tuijottelen vaan suihkuverhoa*. Vilkaset vaan välillä ja sitten jatkat muualle tuijottelua."

Tuo oikeasti loukkasi.
Ihan VITUN paljon.

Siinä sitten käännyin poispäin hänestä ja halasin polviani.

Minä vittu parhaani mukaan yritän saada hänelle hyvän olon tässä. Mitä minä sille voin, että minua ei hirveästi inspaa katsella heiluvaa penistä? Onko se niin vaikeaa ymmärtää, että minä rikon siinä kokoajan itseäni vastaan ihan vain hänen takiaan?

Siinä kun on niin haavoittuvassa tilassa. Yrittää parhaansa mukaan sulkea koko asian pois ajatuksista, että pystyy hoitelemaan toisen loppuun asti ilman, että saa itselleen hirveän huonon olon aikaiseksi. Niin toinen sitten päättää tulla vittuilemaan, eikä arvosta uhrausta yhtään.

Kyllä se koskee, voin kertoa.

No, tuota sitten puimme illan ja hän oli kyllä pahoillaan. Sanoi, että se vaatii vain häneltä itseltään totuttelua. Siihen sitten kysyin, että miten tuo on olevinaan niin uusi asia, kun en minä ennenkään ole sen kummemmin käyttäytynyt. Noh, tämä sitten lieni ensimmäinen kerta, kun hän kiinnitti minuun huomiota. Olisi minun puolestani saanut keskittyä siihen omaan onneensa täysillä, ettei tarvitse minua mollata.

Mentiin sitten nukkumaan vähän huonoissa fiiliksissä, enkä minä luonnollisesti aamullakaan ollut vielä kovinkaan hyvällä tuulella. En minä niin nopeasti unohda. Hän sen sijaan näköjään osaa ohittaa koko homman olan kohautuksella.

Helppohan hänen on. Hänen ei tarvitse rikkoa itseään vastaan ja huolehtia siitä, että seuraavalla kerralla tuo samainen tilanne on jälleen edessä. Kun hän ei tällä kertaa saanut tyydytystään.

...ja minä kun luulin, että asiat rupeavat vihdoin sujumaan paremmin.

Sormusta ja työnsarkaa

Web-kamera-laatua, anteeksi!

Kuten kuvasta näkyy, sain itselleni vihdoin ja viimein mustan, yksinkertaisen sormuksen, eli minun ei tarvinnutkaan tyytyä kompromisseihin sormuksen ulkonäön kanssa! Olen tästä todella onnellinen, koska sormus löytyi puoliksi sattumalta hyvän ystäväni piirongin laatikosta lähes käyttämättömänä. Oli aikoinaan ostanut sormuksen ulkomailta ja nyt suostui mieluusti myymään sen eteenpäin minulle.
  
On jotenkin rohkaisevaa kantaa kädessään oman seksuaalisuutensa symbolia, vaikkei kovin moni sitä tunnekaan. On kuin sillä varmistuisin siitä, ettei asiassa ole lainkaan mitään hävettävää tai peiteltävää. Lisäksi sormuksen löytyminen tuli loistavaan saumaan, sillä itselläni on menossa tällä hetkellä pienoinen agenttihomma.

Niin,
epäilen erään kesätyökaverini seilaavan samassa aseksuaalisuuden veneessä kanssani.

Moinen epäilys tuli päähäni tänään, kun huomasin hänen oikeassa kädessään komeilevan mustan, hopeareunuksisen sormuksen. Hänellä ei muita koruja oikeastaan ole, vain korvakoru toisessa korvassa sormuksen lisäksi, eli hän ei vaikuta kovinkaan koruilla koreilevalta tyypiltä.
   Ajatus siitä, että jopa samalla työpaikalla olisi yksi aseksuaali lisäkseni, tuntuu todella jännältä ja miellyttävältä. Emme siis olekaan täysin näkymätön vähemmistöryhmä!
   Voihan sormus toki olla vain sattumaa, sitä en kiellä ollenkaan. Juuri tämän takia olen ottanut omaksi pieneksi salapoliisiprojektikseni tarkkailla hänen oikeaa kättään ja sitä, poistuuko sormus keskisormesta. Lisäksi annan hänen nähdä oman sormukseni maanantaina ja katson, reagoiko hän siihen mitenkään: kyselyt tai keskustelun avaaminen aiheesta ovat ainakin varmoja merkkejä aseksuaalisuudesta.

On huippua, että on edes joku syy odottaa innolla paskaduuniin palaamista! :)

Lisäksi saimme vihdoin puitua kunnolla asiat mieheni kanssa lävitse ja pääsimme mielestäni todella hyvään sopimukseen: hoitelen hänet kerran viikkoon muilla tavoilla kuin yhdynnällä ja näemme vähintään kaksi kertaa muissa merkeissä viikon aikana. Toisin sanoen minäkin saan jotain "tyydytystä" tästä parisuhteesta.

Alkaa se aurinko vihdoin paistamaan siis tänne risukasaankin, vaikka nämä työpäivät (8-16 ma-pe koko kesän ajan) taitavat viedä minulta hengen.

Lisää ahdistuksen aiheita

Poikaystäväni on ollut koko päivän todella masentunut.

Hän sanoo, ettei mikään tunnu miltään,
että kaikki kaatuu niskaan,
"miksi aina minä?".

Pelkään, että se johtuu suurilta osin aseksuaalisuudestani.

Tiedän, että mieheni on taipuvainen masennukseen - hän on aina ollut helposti masennukseen vaipuvaa sorttia - ja siksi pelkään, että hän kokee minun vievän sen viimeisenkin onnentunteen hänen elämästään.

Yritin parhaani mukaan piristää häntä,
saada hänet puhumaan,
mutta hän oli jälleen sulkeutunut kuin simpukka.

Miksi kaiken pitää olla näin monimutkaista, kun rakastaa toista?

Kuvatuksia mielen sopukoista

...tässä joitain kuvia, jotka kuvaavat tuntemuksiani melko hyvin. Mieleni on taas ailahdellut kuultuani läheiseltä ystävältäni, että poikaystäväni on salaa minulta aika pahastikin maassa aseksuaalisuuteni takia.

Miksei hän voi kertoa sitä minulle?
Ja miksi seksi on hänelle niin tärkeä asia, vaikka se ei ole tähänkään mennessä toiminut meillä ollenkaan?
Miksei hän voi helposti valita selibaattia minun takiani?
Hänhän kuitenkin rakastaa minua, eikö vain?

Mutta kuten kyseinen läheinen ystäväni sanoi:
"Jos se ei voi luopua seksistä ja haluaa sitä vaikka sinä olet aseksuaali, niin se ei todella välitä sinun tunteista."

Tuo herätti ja sai ajattelemaan,
että minulla todellakin on oikeus olla oma itseni.

Ettei minun tarvitse vain "alistua kohtalooni" ja satuttaa itseäni henkisesti mieheni mieliksi.
Kunpa hän vain rakastaisi minua tarpeeksi ymmärtääkseen sen...

Mmmm, cake!

Hahaha, mahtavuutta! Sarjassa: kuinka minun aivoni toimivat.

Ruokaorgasmi

Aivan MAHTAVAA kakkua tänä päivänä grillibileissä (kaiken sen herkullisen muun ruoan lisäksi). Kyseessä oli siis kaunis marsipaanikuorrutteinen kakku suklaa-appelsiini-kakkupohjalla,  jonka sisältä löytyi 3 suussasulavaa täytekerrosta: mansikka- ja appelsiinirahkaa sekä suklaamoussea. Onneksi minulla on kakkunero ystävissäni!

Kakku oli varmasti suoraan sieltä paljon puhutusta seitsemännestä taivaasta, ainakin minun makuhermoni huusivat hallelujaa sitä syödessäni.

Yeah, cake is definitely better than sex!

(Ai mikä tuo otsikko on? Se on yleinen läppä kavereideni keskuudessa: he tietävät, että rakastan ruokaa. He vain eivät tiedä, että se on minulle tosiaan paljon, paljon tyydyttävämpää kuin seksi. Kuka nyt seksuaalista tyydytystä tarvitsee, kun makujen maailma  on niin ihmeellinen? Olenkin kutsunut ruokaa suurimmaksi rakkaudeksi elämässäni, pahoittelut vain poikaystävälleni...)

I'd like to have this one, too <3

Rengastettu

Olen miettinyt sormuksen ostamista. Enkä ihan minkä tahansa sormuksen: aseksuaalisuutta merkitsevän mustan, yksinkertaisen sormuksen, jota käytetään oikean käden keskisormessa.

Asiahan on niin, ettei kovinkaan moni seksuaali varmastikaan tiedosta kyseisen symbolin olemassaoloa. Se vain viestittäisi mahdollisille muille aseksuaaleille lähistöllä, että kuulun samaan "mieleltään sairaiden" sakkiin. Ja olisihan se tavallaan myös isompi askel kohti oman itsensä hyväksymistä, noin symbolisella tasolla: olisin valmis kantamaan merkkiä aseksuaalisuudestani yleisellä paikalla.

Asiassa onkin vain kaksi ongelmakohtaa.

1) Mistä ihmeestä tuollaisen mustan sormuksen löytää? Niitä kun ei kovinkaan usein kävele vastaan kaupungilla tai hyppää syliin kaupan alelaareista. Ainahan voin toki kierrellä torilla ja etsiä kivisormusta - sekin ajaa asian, kerta mustan värinenkin on.

2) Osaanko käyttää sormusta? Olen aina ollut huono sormuksien käyttäjänä -  en vain oikein ole koskaan osannut elää niiden kanssa. Unohtelen niitä millon minnekin ja ne tuntuvat vierailta sormissa.

Vain kihlasormukseni on poikkeus tähän sääntöön.

Menimme tosiaan poikaystäväni kanssa kihloihin kolme vuotta seurusteltuamme, maaliskuussa. En ota sormusta pois muuta kuin käsiä rasvatessani ja siitä on tullut jo osa minua. Tunnen itseni alastomaksi ilman rakasta sormistani. Mustasta somuksestakin kasvaisi siis kai ajan kanssa osa persoonaani, kunhan vain käyttäisin sitä tarpeeksi usein.

Olisin siis kaksinkertaisesti rengastettu: merkkinä rakkaudesta ja aseksuaalisuudesta; läheisyydenkaipuusta, sitoutuneisuudesta, itsensä hyväksymisestä ja kiinnostuksen puutteesta seksiä kohtaan. Ei kuulosta lainkaan pahalta minun korviini!

                                                                                                                                                            

Tulipa tänään mielenkiintoinen tilanne vastaan.

Olin grillibileissä ystävieni kanssa ja minun ja kaveripoikani jutut menivät taas aika hulvattoiksi. Meidät kun yleisesti tunnetaan siitä, että juttumme ovat aivan järjettömän pervot ja yliampuvat. Käyttäydymme kuin mikäkin seksihullu pariskunta, jos nyt näin kauniisti asia ilmaistaan. Se nyt vain sattuu olemaan meidän tapamme hassutella. (Pidän oudosta huumorista, rakastan sitä, olen kuin luotu sille!)

Toisella ystävälläni (joka sattuu olemaan suuntaumukseltaan lesbo) on aina vaikeuksia sietää juttujamme. Ymmärrettävää toki, ettei hän halua kuulla mitään typerää läppää siitä, kuinka poika on aina valmis tarjoamaan minulle patukkaansa. Tänään, kun hän vaikutti melko vaivaantuneelta jutuistamme, tuli minulle aivan hirveä halu kertoa hänelle aseksuaalisuudestani. Etten ole mikään seksihullu, vaikka hän ehkä niin luuleekin. Että olemme tavallaan samassa veneessä (not interested in penis).

Jos olisimme olleet kahden kesken, olisin kertonutkin. Olisiko hän ymmärtänyt? Vaivautunut? Hämmentynyt? Säikähtänyt?

Sitä en voi tietää.

Kummallista vain, kuinka eteeni tuli taas tilanne, jossa haluan tulla ulos kaapista, jonka olemassaoloa en edes aikaisemmin tiedostanut.

Oli miten oli, yksi asia on varmaa: rakastan ystäviäni todella paljon. Elämäni olisi kauhean tylsää ilman heitä, he maustavat tämän elämäni keitoksen mitä eksoottisimmilla mausteilla.
   Olen siitä todella kiitollinen. Heidän takiaan tunnen itseni jälleen todella onnelliseksi. Niin onnelliseksi, että melkeinpä lauloin pyöräillessäni sateessa kotiin.
 

Ruoska pois käsistäni

On se kummallista, kuinka vaikeaa on hyväksyä helpotusta ahdistukseen.

Olen henkisesti ruoskinut itseäni jo niin pitkän ajan siitä, etten ole kykeneväinen seksiin (jonka tietenkin olen nähnyt jonkinlaisena vammaisuutena, viallisuutena, kelvottomuutena tai epäonnistuneisuutena), että tuntuu aivan liian helpolta vain hyväksyä olevansa tällainen luonnostaan. Etten voi haluttomuudelleni mitään, että se on vain osa persoonallisuuttani.
   Tuntuu kuin minulla ei olisi oikeutta tällaiseen helpotukseen. Kun on tottunut henkiseen kärsimykseen, on siitä vaikeaa päästää irti nopeasti. Kuitenkin sisimmässäni tiedän olevani aseksuaali ja että olen ollut sitä koko ajan.

Kummallista tosiaan, miten tämä ihmismieli toimii...

Mikä ihme tekee seksistä niin ison asian?

En ymmärrä, miksi seksi on nykyään niin suuressa asemassa yhteiskunnassamme. Olemmeko tosiaan niin pahoinvoiva kansa hyvinvointivaltiossa, ettemme osaa mitata onnellisuuttamme muun kuin seksin perusteella?
   Hyvänä esimerkkinä tästä toimii naistenlehti Cosmopolitan. En itse lue lehteä, sillä en koe sitä kiinnostavana muuten kuin sen puolesta, mitä se kertoo ihmisyydestä. Lehden pyhä kolminaisuus - julkisuus, seksi ja vaatteet - ei oikein istu omaan maailmankuvaani: en ole kiinnostunut seksistä, en tarvitse tietoa siitä, kuka julkkis on törttöillyt ja mitä, ja shoppailuksi minulle riittää kirppareiden ja Seppälän kiertäminen silloin tällöin. Enkö siis ole kunnon nainen, kun naistenlehti ei kosketa minua?

Onneksi en sentään inhoa seksiä. Elämä olisi yhtä helvettiä, jos eläisin tässä seksillä yltiömäärin kyllästetyssä maailmassa kokien iljetystä aina nähdessäni paljasta pintaa. Miettikää nyt, miten suurta roolia seksi näyttelee kulttuurissamme.

Itse koen elokuvien seksikohtaukset lähinnä ankeina tai huvittavina: ne eivät sytytä minussa tunteita suuntaan eikä toiseen. Onhan se upeaa, jos jotkut pystyvät nauttimaan siitä, että penis työnnetään heidän sisälleen, mutta tarvitseeko sitä hehkuttaa joka puolella?

Juuri tämä seksistiseksi iskostunut käsitys tekee aseksuaalien elämästä vaikeaa: seksuaalien on melkeinpä mahdotonta kuvitella elämää ilman seksiä tai saati sitten ilman haluja ja fantasioita. Haluaisinkin vain haastaa kaikki blogiini eksyvät henkilöt ajattelemaan, mitä seksi heille merkitsee ja mikä siitä tekee elämisen perusedellytyksen. Ihminen kun ei oikeasti tarvitse seksiä onnellisuuteen.

Pieniä askeleita kaapin kynnyksellä

Silloin, kun vasta arvuuttelin aseksuaalisuuttani, en ajatellut, että siitä kehkeytyisi minulle näinkin iso asia. Tai siis olin ajatellut, että voisin ohittaa asian olankohautuksella, ilman tarvetta asian kertomisesta kenellekään. Siis eihän tämä sinäänsä kosketa ketään muuta kuin minua ja poikaystävääni.

Mutta nyt, kun olen todennut kuuluvani aseksuaalien häviävän pieneen vähemmistöön, tuntuu jotenkin väärältä pimittää niin iso tieto kaikista lähimmiltä ihmisiltä. Varsinkin äidiltäni.

Äitini on aivan ihana ihminen ja olen aina jakanut hänen kanssaan elämäni asiat. Hän on poikaystäväni rinnalla ehkä läheisin ihminen minulle tässä maailmassa. Lisäksi hän ymmärtää ja arvostaa seksuaalivähemmistöjä: olemme käyneet yhdessä useita keskusteluja homoudesta, heteroudesta ja biseksuaalisuudesta. Lisäksi hänen kouluaikojen paras ystävänsä oli homo.

Mutta aseksuaalisuus: en edes tiedä, tietääkö äiti siitä mitään. Ja jos tietää, niin kuinka paljon? Tiedän, että äitini osaa kyllä hyväksyä minut sellaisena kuin olen, mutta osaanko minä kertoa asiasta hänelle vaivautumatta sen pahemmin? Vuosia kestäneistä seksiongelmista, haluttomuudesta ja seksin kiinnostuksen puutteesta kun ei ihan yleisestikään halua puhua äitinsä kanssa - ei ainakaan henkilökohtaisella tasolla.

Silti minusta tuntuu, etten voi täysin hyväksyä itseäni ennen kuin saan juteltua asiasta äitini kanssa. Kai minä haen asialle sellaista "vanhemman siunausta", kuten ennenvanhaan avioliittoa solmiessa oli tapana anoa.

Mistä lie kumpuaa tämä äkillinen kaapista ulos tulemisen tarve, kun en ole aikaisemmin edes kokenut olevani kaapissa?
Lieneekö se puhdasta halua jakaa asia,
halua saada asiaan varmuus,
halua vakuuttaa muut oman tulkinnan oikeudesta
vai kenties tarvetta vakuuttaa itsensä päätelmän aitoudesta?

Kuka tietää, mutta eräästä asiasta olen varma: en voi enää elää valheessa itseäni kohtaan unohtaen koko aseksuaalisuuteni. Enkä myöskään voi pimittää asiaa äidiltäni koko elämäni ajan.

Kertominen hänelle on siis vain ajan kysymys.

Kaksi ystävääni (ja tietenkin myös poikaystäväni) tietävät jo aseksuaalisuudestani. Molemmat ovat olleet ihanan tukevia ja ymmärtäväisiä. Olen siitä heille hyvin kiitollinen.

Muista, ettei vaihtaa saa, jos alkaa kaduttaa

"Millä hinnalla mut viereesi saat?
En mä pyydä liikoja.
Pyydän palan taivasta,
ja pari suudelmaa.


En anna takuita, nyt riskillä vaan.
Rakkaus saattaa satuttaa.
Muista, ettei vaihtaa saa,
jos alkaa kaduttaa.
Vie mut kotiin.

Vie mut kotiin uudelleen,
laita mun pää ja sydän paikoilleen.
Koske mua niin, etten voi enää unohtaa,
kuka on se joka minut omistaa.

Ja mä teen parhaani ja enemmänkin,
et sä et pety milloinkaan,
vannon sen.
Sä korjasit mut taas."

Tällä hetkellä kolahtaa tuon kappaleen sanat todella syvälle sydämeen, varsinkin tuo kohta. Onneksi rakkaani haluaa yrittää saada suhteemme raiteilleen aseksuaalisuudestani huolimatta. Olemme olleet yli kolme vuotta parisuhteessa ja kaksi kuukautta kihloissa (menimme kolmevuotispäivänämme). 

   Hän on aivan uskomattoman ihana: tukenut minua aina ongelmieni kanssa ja nyt, kun tiedostan olevani aseksuaali, hän haluaa seisoa vierelläni, vaikka se tarkoittaakin kompromissien tekemist suuntaan ja toiseen. Rakastan häntä aivan järjettömän paljon, en halua, että suhteemme kaatuu siihen, että olen vihdoinkin löytänyt termin ongelmilleni.

Ei se voi kaatua,

ei saa,

eihän? 

Pohjustusta

Aseksuaalisuus.

Onko se jokin tauti?
Mielenhäiriö?
Kehityshäiriö?
Lapsuuden traumoista johtuva ongelma, josta pääsee kyllä ylitse jos sitä itse haluaa?

Ei.
Aseksuaalisuus on seksuaalisuuden muoto siinä missä homous, heterous tai biseksuaalisuuskin - siinä vain seksuaalinen kiinnostus ei kohdistu kumpaankaan sukupuoleen.

Itse olen heteroromanttinen aseksuaali, eli osaan ihastua, jopa rakastua, mutten tunne vain mieltymystä enkä tarvetta seksiin. Enkä myöskään nauti siitä.

Olen ollut yli kolme vuotta parisuhteessa saman miehen kanssa ja tämä aseksuaalisuus on ollut ongelmanamme koko suhteemme ajan, vaikkei ongelmalla ole oikeaa nimeä ollutkaan aikaisemmin - ei ennen kuin nyt. Olen löytäny itseäni kuvaavan termin, johon minun nyt on vain sopeuduttava.

Tervetuloa seuraamaan matkaani aseksuaalisuuteni hyväksymisen tiellä, suosittelen turvavöiden käyttämistä, sillä matka tulee varmasti olemaan töyssyinen.