On se kummallista, kuinka vaikeaa on hyväksyä helpotusta ahdistukseen.
Olen henkisesti ruoskinut itseäni jo niin pitkän ajan siitä, etten ole kykeneväinen seksiin (jonka tietenkin olen nähnyt jonkinlaisena vammaisuutena, viallisuutena, kelvottomuutena tai epäonnistuneisuutena), että tuntuu aivan liian helpolta vain hyväksyä olevansa tällainen luonnostaan. Etten voi haluttomuudelleni mitään, että se on vain osa persoonallisuuttani.
Tuntuu kuin minulla ei olisi oikeutta tällaiseen helpotukseen. Kun on tottunut henkiseen kärsimykseen, on siitä vaikeaa päästää irti nopeasti. Kuitenkin sisimmässäni tiedän olevani aseksuaali ja että olen ollut sitä koko ajan.
Kummallista tosiaan, miten tämä ihmismieli toimii...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että päätit kommentoida, arvostan kommentteja todella paljon. Ethän kuitenkaan kirjoita mitään törkeyksiä?