Unapologetic ace

En häpeä puhua julkisella paikalla aseksuaalisuudestani, jos keskustelukumppani on sellainen, jolle olen syystä tai toisesta kertonut asiasta.
   Miksi häpeäisin?
      Eihän se ketään voi loukata, jos hän kuulee kaupungilla sanan 'aseksuaali' ohimennen?
         Ja mikäli jotakuta kiinnostaa salakuunnella keskusteluani, niin siitä vain: minussa ei ole mitään vikaa. Se on sama kuin juttelisi ystävän viimeisimmästä poikaystävästä - yhtä luonnollista.
            Se on kuitenkin osa minua.

Tätä häpeämättömyyden tunnetta helpotti paljon, kun tapasin jo jokin aika takaperin elämäni ensimmäistä kertaa ihan tosielämässä toisia aseksuaaleja sivustomme (aseksuaalit.net) välityksellä. Kävimme lasillisilla ja sen jälkeen syömässä pitäen hauskaa, tutustuen toisiimme ja jutellen avoimesti aseksuaalisuudesta. Oli helpottavaa huomata, että täällä koto-Suomessakin ihan toden totta on olemassa muitakin, jotka tuntevat samoin kuin minä.

Miksi kerron häpeämättömyydestäni nyt?
   Koska minua harmittaa eräs asia melko kovastikin.

Tutustuin kesätöissä rakennustyömaalla erääseen sähkömieheen, jonka kanssa tulin hyvin juttuun. Heitin hänen kanssaan itselleni normaalia härskiä läppää ja viihdyin hänen seurassaan. Tätä Mr. Sähköasentajaa näin kerran kahvittelun merkeissä ja hän on useastikin ehdotellut tuhmuuksia tekstaillessamme - vitsin varjolla tottakai.
   Kerran minulla sitten meni hermot ja laitoin viestiin, että olen aseksuaali ja että en sen takia edes harkitse seksiä ja etten muutenkaan voisi pettää poikaystävääni, vaikka olisinkin seksuaali. Pahoittelin myös mahdollista järkytystä. Hän on siis ensimmäinen ei-läheinen-ystäväni, jolle olen kertonut asiasta.
   Vastausviestissä hän väitti ettei tosissaan ollut mitään sanonut ja että kyllä hän vielä minulle halut laittaa päälle. Kun sanoin, että tuskinpa vain, Mr. Sähköasentaja kysyi, mitä sanoisin jos hän kuitenkin kokeilisi. Totesin, ettei hän saa tehdä niin, mihin hän vastasi kutsumalla minua tylsäksi. Pian tämän jälkeen hän lopetti tekstailun sanomalla menevänsä nukkumaan.

Ennen tätä olimme sopineet näkevämme seuraavan viikon perjantaina. Mr. Sähköasentajasta ei kuitenkaan kuulunut mitään koko päivänä ja laitoinkin lauantaina viestiä, jossa kyselin, oliko hän kenties unohtanut tapaamisemme.
   Vastausta ei ole vieläkään tullut.
      Tästä on jo kolme viikkoa.

Ovatko kaikki miehet tosiaan vain pillun perässä? Jopa varatut niinkuin kyseinen henkilö?
   Taisipa olla kuitenkin parempi, että hänen lieroutensa paljastui minulle tässä vaiheessa, eikä vasta myöhemmin...

*murinaa, ärinää ja tuohtumusta*

Kriisipellon niittämistä

Minusta on jo pitkään tuntunut, että joudun uhrautumaan enemmän parisuhteemme takia. Itkin tätä eilen poikaystävälleni ja hän tuntui ymmärtävän yskän melko hyvin.

Eniten minua on kai harmittanut se, että hänen hoitelussaan kestää aina NIIN PIRUN pitkään. Käsiä hapottaa ja leukaperiin koskee, eikä olla vielä lähelläkään loppua. Poikaystävääni taas harmittaa se, etten anna hänen tulla suuhuni (jossain se raja minunkin joustavuudellani menee!). Tämän kuultuani keskustelimme taas vähän ja päädyimme jonkinlaiseen ratkaisun poikaseen: hän hankkii kondomeja ja rupean ottamaan suihin vasta sen jälkeen kun hän on masturboinut jo jonkun aikaa, eli en joudu itse kuluttamaan voimiani siihen. Sitten kykenen (toivottavasti) hoitelemaan hänet loppuun asti, koska en joudu ottamaan spermaa suuhuni.
   - Hope this'll work!

Asiasta kukkaruukkuun:
Löysin aivan mahtavan blogin! :) Ace Comics! sisältää koottuja aseksuaalisuutta käsitteleviä sarjakuvia. Näistä rakastuin varsinkin näihin kettukuviin: kettukuva number one ja kettukuva number two. (En saanut kopioitua kuvia blogiini, lienee tekijänsuojaus tai jotain... Katsokaa linkkinä!)

Kriisipuuroa

Joinain päivinä tuntuu niin raskaalta olla aseksuaali.

Poikaystäväni kyllä noudattaa omaa puoltaan sopimuksesta (eli varaa minun näkemiselleni aikaa 3 kertaa viikossa), mutta se on aina samaa vanhaa kauraa: kahville tai jomman kumman luokse vötkyämään. Vaikka olenkin aseksuaali, onko väärin toivoa jotain extraa, hemmottelua? Että kohdeltaisiin kuin kukkaa kämmenellä?

"Minusta tuntuu pahalle, että olet aina äkäinen kun olet hoidellut minut."
Niinpä minä varmaan olen, koska minusta tuntuu niin epäreilulta, ettet sinä joudu ponnistelemaan  tämän parisuhteen eteen, vaikka minä rikon itseäni vastaan kerran viikossa. Että minä jatkan suihinottoa vaikka minua oksettaakin.
   Syvemmälle.
      Pidempään.
         "Olet sinä kyllä ihmeellinen nainen."
            Voi, kunpa minä olisinkin aivan surkea suihinotossa. Etpähän enää ainakaan haluaisi noin pitkiä sessioita.

Itkua.
Riitaa.
Kriisejä.

Tätäkö rakkaus oikein on?