Helsinki Pride

Aseksuaalit tekivät ensiesiintymisensä Pridessa viime viikonloppuna! Marssiin osallistui "huimat" 4 ihmistä aseksuaalilipun kanssa varustettuna, mutta sunnuntain keskustelutilaisuus oli suorastaan menestys: paikalle tuli yli 20 ihmistä erilaisista lähtökohdista, niin aseksuaaleja kuin seksuaalejakin. Tilaisuuden jälkeen menimme 9 hengen aseksuaaliporukan kesken syömään ja mahtavaa oli. :)

Oli mahtavaa huomata, kuinka avointa ja suvaitsevaista porukkaa oikeasti olemme. Tilaisuudessa keskusteltiin avoimesti seksistä, romantiikasta, tansseksuaalisuudesta, yhteiskunnan seksikeskeisyydestä, masturboinnista ja kaikesta muusta aihetta sivuavasta. Eräs tilaisuuteen osallistuneista Setan vapaaehtoistyöntekijöistä kertoikin, ettei ollut yhdessäkään seksuaalien tapaamisessa kuullut niin avointa ja sujuvaa keskustelua seksin tiimoilta. No, helppohan se on puhua avoimesti aiheesta, joka ei tunnetasolla koskea itseään!

Oli myös ihanaa, kuinka saimme selkeästi joillekuille ahaa-elämyksiä ja vahvistusta omaan identiteettiin. Itsestäni on ainakin mahtava tunne, kun tietää vaikuttaneensa jonkun elämään positiivisesti.

Jos joku tapaamisessa mukana ollut sattuu lukemaan tämän, kiitän ja kumarran suuresti - itselläni ainakin oli todella mukavaa siellä. Olette mahtavia, pidetään (ace-)lippu korkealla!

http://acefaces.tumblr.com/post/26499520810/asexy-and-i-know-it-lmfao-parody

Lisää vain inspiraatio

Olen ajatellut elvyttää tämän kitumaan jääneen blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelu tyssäsi seinään lähinnä stressin ja lukijoiden vähyyden vuoksi (on yllättävän masentavaa kirjoittaa kuuroille korville, vai pitäisikö sanoa sokeille silmille). Jos joku on siis kiinnostunut lueskelemaan tämän savoilaisnaisen höpinöitä tästä eteenpäin, kannattaa antaa itsensä nyt ilmi!

Elämäni tallaa tällä hetkellä aina vain syvenevää uraa maahan kiertäessään kehää. Pitäisi opiskella yliopistojen pääsykokeisiin, soittaa harmonikkaa tulevaa tutkintoa varten, järjestää kotona suursiivous, pitää kunnosta huolta ja vaikka sun mitä.
   Mutta minkä teet kun inspiraatio on hukassa, kummituksen sukassa? Istut kotona, katsot sarjoja ja Pisan tornia hälyttävästi lähenevää tiskivuortasi (sille kuitenkaan mitään tekemättä), näet ystäviä ja syöt hyvää ruokaa (Siis silloin, kun opiskelijabudjettisi sen kestää. Loppukuusta usein ruokavaliosi koostuu pääosin makaronista, soijasta ja kaurapuurosta.). Olenkin aloittanut kadonneen inspiraation metsästyksen ja päässyt sen kulmaan käsiksi kuntoilun saralla.

Olen jo jonkun aikaa takaperin aloittanut uudelleen vanhan harrastukseni: kilpatanssin. Parina minulla on rakas ystäväni ja siksi treenaaminen on mahtavaa - varsinkin nyt, kun meidät on siirretty alkeisryhmästä E-D-ryhmään. On vain melko rasittavaa olla aina se eniten hikoileva yksilö, joka valmis hautaan laskettavaksi jokaisten rankkojen treenien jälkeen (varsinkin, kun muut parit ovat jo kilpailevia) ja siksi olen ruvennut treenaamaan enemmän itseksenikin - siitä kunnia Youtubesta löytyville treenivideoille! Ehkä saan myös vähän karistetuksi vatsan ympärillä olevia rasvoja tässä samalla iskulla.
   Kunnon kohottamisen lisäksi olen päättänyt lisätä venyttelyä. Tarkoituksena olisi tästä eteenpäin venytellä kerran päivässä, edes aamuvenyttelyt.

Blogiani tähän mennessä lukeneet varmaan miettivät, mitä parisuhteelleni kuuluu nykyään. Rehellinen vastaus on, etten oikein osaa sanoa. Toki rakastamme toisiamme, eikä meillä mitenkään mahdottoman huonosti mene - vaikka ei kyllä kauhean hyvinkään, jos niin asiaa mietitään. Ehkä tällainen tasapaksu fiilis on vain normaalia yli 4v seurustelun jälkeen? 

   Olen joka tapauksessa kyllästynyt riitelemään aina samoista aiheista, kuten siitä, saanko tarpeeksi huomiota seuraavina päivinä, jos olen antanut poikaystävälleni. Kai me sitten olemme vain niin erilaisia, että päällepäin yksinkertaisetkin asiat paisuvat ongelmiksi. En tiedä, olenko onnellinen tässä suhteessa, mutta rakkauden takia en harkitse eroa ainakaan vielä.

Siinä pieni tilannekatsaus tämän naisen elämään. Ajattelin ottaa blogin sisältöön muutakin kuin pelkkää aseksuaalisuudesta höpisemistä. Virkistääkö vaihetelu, vai onko vanhassa vara parempi? Kertokaa, niin tiedän. Ja haluaisin myös tietää, onko minun järkeä jatkaa ylipäätänsä tämän blogin kirjoittamista.

P.S. Ne, joita matematiikka kiinnostaa, ja jotka eivät ole kuulleet Mandelbrotin joukosta tai muista fraktaaleista, kannattaa ottaa selvää. Visualisoituina nuo fraktaalit luovat upeita kuvioita, joihin voi zoomata ikuisesti ja niistä löytyy aina vain lisää monimutkaisia kuvioita. Tässä muutama esimerkkikuva ja yksi zoomausvideo Mandelbrotin joukosta:

"Suudelma - jos viatonkin - esiin nostaa voiman jonkin." -Juice Leskinen

Suudelma,
hyväily,
rakastelu.

"Ensisuudelma on jotain, mitä et ikinä unohda", sanotaan. Liekö se seksuaaleilla oikeastikin noin? Onko ensimmäinen kurkistus verhon raosta seksuaalisen kanssakäymisen maailmaan niin voimakas, että se painuu ikuisesti mielen syövereihin kutkuttavana, hymyilyttävänä muistona?

Itse en rehellisesti edes muista ensisuudelmaani - tiedän vain, ettei suutelu ole koskaan tuntunut oikeastaan miltään, ei hyvältä, eikä pahaltakaan. Pääkopastani puolestaan löytyy muisto, jossa valehtelen silloiselle parhaalle ystävälleni, kuinka mukavalta suudelma tuntui vain, koska niin kaikki odottavat tytön sanovan ensimmäisen suudelman saatuaan. Salaa sisimmässäni sitten ihmettelin pusuttelun jälkeen, mikseivät perhoset liidelleetkään alavatsassani ja miksi kokemus oli vain, noh... kosteat huulet liikkumassa vastakkain, ei mitään muuta.

Nyt kun muistelen ajassa taaksepäin, muistan löytäneeni loogisen selityksen tuntemusten puuttumiselle seuraavienkin poikien pusujen kohdalla: ensimmäinen suutelukumppanini oli varmastikin vain niin huono, että pilasi elämyksen minulta koko loppuelämäni ajaksi. - Aika rankka syytös, vai mitä? Nyt ajatus hymyilyttää, sillä eihän kukaan yksi ihminen (vaikka hänelle ei olisikaan siunaantunut lainkaan suutelijan lahjoja) voi mitenkään "tuhota" toisen kykyä nauttia suutelusta. Sitä paitsi tämä poika ei käsittääkseni edes todellisuudessa ole lainkaan huono suutelija - henkinen anteeksipyyntö on siis paikallaan hänen suuntaansa.
   Kyseessä oli tietenkin ensimmäinen vahvasti aseksuaalinen kokemus elämässäni, vaikken sitä silloin kyennytkään tiedostamaan.

Nykyään pusuttelu on mielestäni ihan mukavaa, sillä se on kätevä tapa osoittaa yhteenkuuluvuuta ja rakkautta. Suudelma on jotain, minkä avulla voin näyyttää, kenelle uskollisuuteni kuuluu ja kuka on minun mieheni.

A-tietoisuus on in

Ette uskokaan kuinka onnelliseksi tulin, kun luin tämän tekstin! Teksti kertoo siis siitä, minkä takia a-tietoisuus olisi tärkeää koko yhteiskunnan - ei siis vain meidän aseksuaalien - kannalta.
   On ihanaa huomata, että ihmiset ymmärtävät, ettei tämä seksillä kyllästetty yhteiskunta anna meille kunnolla tilaa hengittää. Lisäksi on raskasta aloittaa selittäminen aina täysin tyhjältä pohjalta.
   Mitäkö tarkoitan? Jos esimerkiksi ystäväsi kertoo sinulle olevansa lesbo, tiedät sinä suoraan, mitä kyseinen termi tarkoittaa. Reaktiosi on siis joko positiivinen tai negatiivinen sen pohjalta, millainen asennoitumisesi on lesboutta kohtaan.
   Meidän aseksuaalien tilanne on taas täysin eri. Jos kerromme ystävällemme olevamme aseksuaaleja yleisin reaktio on: "Mikä se sellainen on, mitä tuo oikein tarkoittaa?". Vaikka kuinka yrittäisimme selittää, että tämä on normaalia, eikä meissä ole mitään vikana, tämä on vain ominaisuus siinä missä silmien värikin, ja ei, emme me ole viallisia tai traumatisoituneita, emmekä myöskään yritä peittää homoutta toisella termillä, on henkilö usein kummastunut, järkyttynyt tai pahoillaan meidän puolestamme.
   Miksi pitäisi olla?
      Ei aseksuaalisuus ainakaan omasta mielestäni itsessään ole surkuteltava asia. Ongelmaksi koituvatkin tämän maailman normit, sillä ei kai kukaan nyt VOI olla haluamatta seksiä - sehän on kaikille niin luonnollinen asia! Ja suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä, että saat rauhassa syttyä kenestä tahansa - kunhan vain sytyt jostakin.

Hohhoijjaa...

Unapologetic ace

En häpeä puhua julkisella paikalla aseksuaalisuudestani, jos keskustelukumppani on sellainen, jolle olen syystä tai toisesta kertonut asiasta.
   Miksi häpeäisin?
      Eihän se ketään voi loukata, jos hän kuulee kaupungilla sanan 'aseksuaali' ohimennen?
         Ja mikäli jotakuta kiinnostaa salakuunnella keskusteluani, niin siitä vain: minussa ei ole mitään vikaa. Se on sama kuin juttelisi ystävän viimeisimmästä poikaystävästä - yhtä luonnollista.
            Se on kuitenkin osa minua.

Tätä häpeämättömyyden tunnetta helpotti paljon, kun tapasin jo jokin aika takaperin elämäni ensimmäistä kertaa ihan tosielämässä toisia aseksuaaleja sivustomme (aseksuaalit.net) välityksellä. Kävimme lasillisilla ja sen jälkeen syömässä pitäen hauskaa, tutustuen toisiimme ja jutellen avoimesti aseksuaalisuudesta. Oli helpottavaa huomata, että täällä koto-Suomessakin ihan toden totta on olemassa muitakin, jotka tuntevat samoin kuin minä.

Miksi kerron häpeämättömyydestäni nyt?
   Koska minua harmittaa eräs asia melko kovastikin.

Tutustuin kesätöissä rakennustyömaalla erääseen sähkömieheen, jonka kanssa tulin hyvin juttuun. Heitin hänen kanssaan itselleni normaalia härskiä läppää ja viihdyin hänen seurassaan. Tätä Mr. Sähköasentajaa näin kerran kahvittelun merkeissä ja hän on useastikin ehdotellut tuhmuuksia tekstaillessamme - vitsin varjolla tottakai.
   Kerran minulla sitten meni hermot ja laitoin viestiin, että olen aseksuaali ja että en sen takia edes harkitse seksiä ja etten muutenkaan voisi pettää poikaystävääni, vaikka olisinkin seksuaali. Pahoittelin myös mahdollista järkytystä. Hän on siis ensimmäinen ei-läheinen-ystäväni, jolle olen kertonut asiasta.
   Vastausviestissä hän väitti ettei tosissaan ollut mitään sanonut ja että kyllä hän vielä minulle halut laittaa päälle. Kun sanoin, että tuskinpa vain, Mr. Sähköasentaja kysyi, mitä sanoisin jos hän kuitenkin kokeilisi. Totesin, ettei hän saa tehdä niin, mihin hän vastasi kutsumalla minua tylsäksi. Pian tämän jälkeen hän lopetti tekstailun sanomalla menevänsä nukkumaan.

Ennen tätä olimme sopineet näkevämme seuraavan viikon perjantaina. Mr. Sähköasentajasta ei kuitenkaan kuulunut mitään koko päivänä ja laitoinkin lauantaina viestiä, jossa kyselin, oliko hän kenties unohtanut tapaamisemme.
   Vastausta ei ole vieläkään tullut.
      Tästä on jo kolme viikkoa.

Ovatko kaikki miehet tosiaan vain pillun perässä? Jopa varatut niinkuin kyseinen henkilö?
   Taisipa olla kuitenkin parempi, että hänen lieroutensa paljastui minulle tässä vaiheessa, eikä vasta myöhemmin...

*murinaa, ärinää ja tuohtumusta*

Kriisipellon niittämistä

Minusta on jo pitkään tuntunut, että joudun uhrautumaan enemmän parisuhteemme takia. Itkin tätä eilen poikaystävälleni ja hän tuntui ymmärtävän yskän melko hyvin.

Eniten minua on kai harmittanut se, että hänen hoitelussaan kestää aina NIIN PIRUN pitkään. Käsiä hapottaa ja leukaperiin koskee, eikä olla vielä lähelläkään loppua. Poikaystävääni taas harmittaa se, etten anna hänen tulla suuhuni (jossain se raja minunkin joustavuudellani menee!). Tämän kuultuani keskustelimme taas vähän ja päädyimme jonkinlaiseen ratkaisun poikaseen: hän hankkii kondomeja ja rupean ottamaan suihin vasta sen jälkeen kun hän on masturboinut jo jonkun aikaa, eli en joudu itse kuluttamaan voimiani siihen. Sitten kykenen (toivottavasti) hoitelemaan hänet loppuun asti, koska en joudu ottamaan spermaa suuhuni.
   - Hope this'll work!

Asiasta kukkaruukkuun:
Löysin aivan mahtavan blogin! :) Ace Comics! sisältää koottuja aseksuaalisuutta käsitteleviä sarjakuvia. Näistä rakastuin varsinkin näihin kettukuviin: kettukuva number one ja kettukuva number two. (En saanut kopioitua kuvia blogiini, lienee tekijänsuojaus tai jotain... Katsokaa linkkinä!)

Kriisipuuroa

Joinain päivinä tuntuu niin raskaalta olla aseksuaali.

Poikaystäväni kyllä noudattaa omaa puoltaan sopimuksesta (eli varaa minun näkemiselleni aikaa 3 kertaa viikossa), mutta se on aina samaa vanhaa kauraa: kahville tai jomman kumman luokse vötkyämään. Vaikka olenkin aseksuaali, onko väärin toivoa jotain extraa, hemmottelua? Että kohdeltaisiin kuin kukkaa kämmenellä?

"Minusta tuntuu pahalle, että olet aina äkäinen kun olet hoidellut minut."
Niinpä minä varmaan olen, koska minusta tuntuu niin epäreilulta, ettet sinä joudu ponnistelemaan  tämän parisuhteen eteen, vaikka minä rikon itseäni vastaan kerran viikossa. Että minä jatkan suihinottoa vaikka minua oksettaakin.
   Syvemmälle.
      Pidempään.
         "Olet sinä kyllä ihmeellinen nainen."
            Voi, kunpa minä olisinkin aivan surkea suihinotossa. Etpähän enää ainakaan haluaisi noin pitkiä sessioita.

Itkua.
Riitaa.
Kriisejä.

Tätäkö rakkaus oikein on?