"Suudelma - jos viatonkin - esiin nostaa voiman jonkin." -Juice Leskinen

Suudelma,
hyväily,
rakastelu.

"Ensisuudelma on jotain, mitä et ikinä unohda", sanotaan. Liekö se seksuaaleilla oikeastikin noin? Onko ensimmäinen kurkistus verhon raosta seksuaalisen kanssakäymisen maailmaan niin voimakas, että se painuu ikuisesti mielen syövereihin kutkuttavana, hymyilyttävänä muistona?

Itse en rehellisesti edes muista ensisuudelmaani - tiedän vain, ettei suutelu ole koskaan tuntunut oikeastaan miltään, ei hyvältä, eikä pahaltakaan. Pääkopastani puolestaan löytyy muisto, jossa valehtelen silloiselle parhaalle ystävälleni, kuinka mukavalta suudelma tuntui vain, koska niin kaikki odottavat tytön sanovan ensimmäisen suudelman saatuaan. Salaa sisimmässäni sitten ihmettelin pusuttelun jälkeen, mikseivät perhoset liidelleetkään alavatsassani ja miksi kokemus oli vain, noh... kosteat huulet liikkumassa vastakkain, ei mitään muuta.

Nyt kun muistelen ajassa taaksepäin, muistan löytäneeni loogisen selityksen tuntemusten puuttumiselle seuraavienkin poikien pusujen kohdalla: ensimmäinen suutelukumppanini oli varmastikin vain niin huono, että pilasi elämyksen minulta koko loppuelämäni ajaksi. - Aika rankka syytös, vai mitä? Nyt ajatus hymyilyttää, sillä eihän kukaan yksi ihminen (vaikka hänelle ei olisikaan siunaantunut lainkaan suutelijan lahjoja) voi mitenkään "tuhota" toisen kykyä nauttia suutelusta. Sitä paitsi tämä poika ei käsittääkseni edes todellisuudessa ole lainkaan huono suutelija - henkinen anteeksipyyntö on siis paikallaan hänen suuntaansa.
   Kyseessä oli tietenkin ensimmäinen vahvasti aseksuaalinen kokemus elämässäni, vaikken sitä silloin kyennytkään tiedostamaan.

Nykyään pusuttelu on mielestäni ihan mukavaa, sillä se on kätevä tapa osoittaa yhteenkuuluvuuta ja rakkautta. Suudelma on jotain, minkä avulla voin näyyttää, kenelle uskollisuuteni kuuluu ja kuka on minun mieheni.

A-tietoisuus on in

Ette uskokaan kuinka onnelliseksi tulin, kun luin tämän tekstin! Teksti kertoo siis siitä, minkä takia a-tietoisuus olisi tärkeää koko yhteiskunnan - ei siis vain meidän aseksuaalien - kannalta.
   On ihanaa huomata, että ihmiset ymmärtävät, ettei tämä seksillä kyllästetty yhteiskunta anna meille kunnolla tilaa hengittää. Lisäksi on raskasta aloittaa selittäminen aina täysin tyhjältä pohjalta.
   Mitäkö tarkoitan? Jos esimerkiksi ystäväsi kertoo sinulle olevansa lesbo, tiedät sinä suoraan, mitä kyseinen termi tarkoittaa. Reaktiosi on siis joko positiivinen tai negatiivinen sen pohjalta, millainen asennoitumisesi on lesboutta kohtaan.
   Meidän aseksuaalien tilanne on taas täysin eri. Jos kerromme ystävällemme olevamme aseksuaaleja yleisin reaktio on: "Mikä se sellainen on, mitä tuo oikein tarkoittaa?". Vaikka kuinka yrittäisimme selittää, että tämä on normaalia, eikä meissä ole mitään vikana, tämä on vain ominaisuus siinä missä silmien värikin, ja ei, emme me ole viallisia tai traumatisoituneita, emmekä myöskään yritä peittää homoutta toisella termillä, on henkilö usein kummastunut, järkyttynyt tai pahoillaan meidän puolestamme.
   Miksi pitäisi olla?
      Ei aseksuaalisuus ainakaan omasta mielestäni itsessään ole surkuteltava asia. Ongelmaksi koituvatkin tämän maailman normit, sillä ei kai kukaan nyt VOI olla haluamatta seksiä - sehän on kaikille niin luonnollinen asia! Ja suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä, että saat rauhassa syttyä kenestä tahansa - kunhan vain sytyt jostakin.

Hohhoijjaa...