Miten niin aseksuaali?

Jo ala-asteella huomasin olevani jollain tavalla erilainen: siinä missä muut luokkani tytöt hehkuttivat sitä, kuinka joku on niin kuuma ja ahhh, miten ihana jonkun perse on, muistan ajatelleeni: "Mitä ihmeellistä jossain perseessä oikein on?". Tämä oli kai ensimmäinen merkki aseksuaalisuudestani.
   Nykyäänkään en osaa ajatella ketään seksuaalisesti kiihottavan näköisenä. Osaan kyllä sanoa, jos joku henkilö on mielestäni kaunis tai komea, mutten koskaan ajattele heitä seksuaalisesti. En siis koe tarvetta/halua seksuaalisiin asioihin heidän kanssaan. Suhtaudun myöskin neutraalisti alastomaan kehoon: se ei ahdista minua, eikä myöskään sytytä minussa jotain sisäistä paloa.

Pidän läheisyydestä, halailusta, kädestä pitämisestä, vierekkäin nukkumisesta ja silittämisestä. En siis ole aromanttinen ihminen: kykenen tuntemaan ihastumisen ja rakastumisen tunnetta, mutten koe seksuaalista vetovoimaa kumpaakaan sukupuolta kohtaan.

Ensisuudelmaani en edes muista tarkalleen: muistan vain, etten pitänyt sitä mitenkään erityisenä. Se ei vienyt minulta jalkoja alta, päin vastoin - se ei tuntunut minusta miltään. En ymmärtänyt mitä ihmeellistä suutelemisessa oikein on, kerran se ei tunnu missään.
   En ole saanut koskaan mitään "kiksejä" suutelemisesta, en edes myöhemmällä iällä. Nykyään suutelen vain, koska sillä tavoin voin helposti osoittaa kiintymystä poikaystävääni kohtaan ja tuntea, että kuulumme yhteen. Olen jopa oppinut tykkäämään kevyistä pusuista, vaikka pitkät suudelmat alkavat aina hieman ahdistaakin. Kielisuudelmista en pidä, mutten niitäkään sen kummemmin inhoa. En vain pidä ajatuksesta, että jonkun kieli vaeltelee suussani.

Ainoa henkilö, jonka kanssa olen harrastanut (tai pikemminkin yrittänyt harrastaa) seksiä on rakas, pitkäaikainen poikaystäväni. Kerrat, jolloin olen oikeasti tuntenut edes jotain seksin aikana voidaan laskea helposti yhdellä kädellä, muutoin en nauti siitä lainkaan. Useimmiten se vain on epämiellyttävää, koska se ei tunnu miltään. En siis kammoa seksiä millään tavalla, se vain ei ole minun juttuni.

Voisin elää täysin onnellista elämää ilman seksiä, koska en kaipaa sitä elämääni. En halua seksiä, joten en näe myöskään mitään syytä tarkistuttaa hormoneitani: miksi yrittää korjata jotain, joka ei ole itselleni mikään ongelma? Sitä paitsi tiedän sisälläni, ettei tämä ole mikään hormonaalinen vika, vaan seksuaalinen orientaatio, joka on ominainen minulle.

Suurin ongelma tässä aseksuaalisuudessani on se, että poikaystäväni on seksuaali. Olemme joten kuten selvinneet erilaisuudestani huolimatta tähän pisteeseen asti (olemme seurustelleet yli kolme vuotta ja olemme nykyään kihloissa), vaikka tämä "viallisuuteni" onkin aiheuttanut erinäisiä itkukohtauksia, eripuraa ja ahdistusta puolin ja toisin. Nyt, kun ongelmalleni on löytynyt selitys, täytyy meidän päätyä jonkinlaisiin kompromissiratkaisuihin ja saada ne toimimaan.

Onneksi poikaystäväni on ihana ja ymmärtäväinen asian suhteen. Olisin kaulaani myöten kusessa, jos en voisi jutella hänen kanssaan tunteistani avoimesti.

Olen siis heteroromanttinen aseksuaali. Tai tarkalleen ottaen saatan olla jopa hieman biromanttinen: voisin kuvitella seurustelevani naisen kanssa ja ihastuvani naiseen. Näin ei vain ole koskaan tapahtunut.

Oli miten oli, olen löytänyt vihdoin ja viimein seksuaalisen suuntautumiseni ja minun täytyy vain oppia hyväksymään se ja elää sen mukaisesti. Ymmärrys asiasta välillä ahdistaa ja hämmentää, mutta suurimman osan ajasta koen sen helpottavana asiana: enää ei tarvitse kokea syyllisyyttä asioista, joihin ei ole kyennyt aseksuaalisuutensa takia. Enää ei tarvitse ruoskia itseään siitä, että on jollain tavalla viallinen, rikkinäinen, kelvoton tai epäonnistunut.