Pieniä askeleita kaapin kynnyksellä

Silloin, kun vasta arvuuttelin aseksuaalisuuttani, en ajatellut, että siitä kehkeytyisi minulle näinkin iso asia. Tai siis olin ajatellut, että voisin ohittaa asian olankohautuksella, ilman tarvetta asian kertomisesta kenellekään. Siis eihän tämä sinäänsä kosketa ketään muuta kuin minua ja poikaystävääni.

Mutta nyt, kun olen todennut kuuluvani aseksuaalien häviävän pieneen vähemmistöön, tuntuu jotenkin väärältä pimittää niin iso tieto kaikista lähimmiltä ihmisiltä. Varsinkin äidiltäni.

Äitini on aivan ihana ihminen ja olen aina jakanut hänen kanssaan elämäni asiat. Hän on poikaystäväni rinnalla ehkä läheisin ihminen minulle tässä maailmassa. Lisäksi hän ymmärtää ja arvostaa seksuaalivähemmistöjä: olemme käyneet yhdessä useita keskusteluja homoudesta, heteroudesta ja biseksuaalisuudesta. Lisäksi hänen kouluaikojen paras ystävänsä oli homo.

Mutta aseksuaalisuus: en edes tiedä, tietääkö äiti siitä mitään. Ja jos tietää, niin kuinka paljon? Tiedän, että äitini osaa kyllä hyväksyä minut sellaisena kuin olen, mutta osaanko minä kertoa asiasta hänelle vaivautumatta sen pahemmin? Vuosia kestäneistä seksiongelmista, haluttomuudesta ja seksin kiinnostuksen puutteesta kun ei ihan yleisestikään halua puhua äitinsä kanssa - ei ainakaan henkilökohtaisella tasolla.

Silti minusta tuntuu, etten voi täysin hyväksyä itseäni ennen kuin saan juteltua asiasta äitini kanssa. Kai minä haen asialle sellaista "vanhemman siunausta", kuten ennenvanhaan avioliittoa solmiessa oli tapana anoa.

Mistä lie kumpuaa tämä äkillinen kaapista ulos tulemisen tarve, kun en ole aikaisemmin edes kokenut olevani kaapissa?
Lieneekö se puhdasta halua jakaa asia,
halua saada asiaan varmuus,
halua vakuuttaa muut oman tulkinnan oikeudesta
vai kenties tarvetta vakuuttaa itsensä päätelmän aitoudesta?

Kuka tietää, mutta eräästä asiasta olen varma: en voi enää elää valheessa itseäni kohtaan unohtaen koko aseksuaalisuuteni. Enkä myöskään voi pimittää asiaa äidiltäni koko elämäni ajan.

Kertominen hänelle on siis vain ajan kysymys.

Kaksi ystävääni (ja tietenkin myös poikaystäväni) tietävät jo aseksuaalisuudestani. Molemmat ovat olleet ihanan tukevia ja ymmärtäväisiä. Olen siitä heille hyvin kiitollinen.